Viime päivien aikana ollaan jälleen ympäri maailmaa puhuttu jengiväkivallasta, johtuen uuden “Straight Outta Compton” elokuvan saapumisesta teattereihin. Niille, jotka ovat eläneet luolassa viimeiset vuosikymmenet, elokuva kertoo NWA (Niggaz Wit Attitudes) rap-ryhmän synnystä ja sen hajomisesta sisäisiin konflikteihin ja yhden jäsenen, Eazy-E:n kuolemaan, jonka aiheutti AIDS. Valkoisen keskiluokan “asiantuntijat” ovat jälleen suoltaneet ilmoille mitä rasistisimpia versioita jengiväkivallan synnystä ja syistä, ilman todellista syventymistä siihen, mikä jengit sai ilmestymään Yhdysvaltojen kaduille. Haluan tehdä heti selväksi, että itse kasvoin NWA:n parissa, mutta jo teini-ikäisinä painotimme aina asiasta tietämättömille, että me emme ihaile ilmiötä, jonka valkoinen lehdistö nopeasti nimesi “Gangsta rapiksi”, mutta me kunnioitamme sitä. Meille se edusti mustan “protestimusiikin” perinnettä, joka vain nostettiin uudelle tasolle. Ja kuten niin usein aikaisemmin, jengien väkivalta oli vain vastaus valkoisen kulttuurin väkivallalle.
Rap-musiikin historiaa tunteville on tietenkin yleistietoa, että rap oli ollut olemassa jo kauan ennen Gangsta rappiä ja se muodosti itse asiassa vain pienen osan kokonaiskuvasta, tosin sen ilmestyminen juuri keskellä “reaganismia”, lamaa ja kiinteistökaupan luomia ongelmia ghetoissa, nosti sen noin vuosikymmenen ajaksi hip-hop kulttuurin näkyvimmäksi osaksi. Samoin noin vuoden 1984 paikkeilla alkanut “crack – epidemia” nosti rikollisuuden aivan uudelle tasolle, kun tämä erittäin addiktoiva ja halpa huume iskeytyi kaduille ensin New Yorkissa ja pian koko maassa. Vuonna 1989 niin sanottu Kerryn komitea (The Kerry Committee) toi julkisuuteen tiedon, että monet konservatiiviset poliitikot, armeijan upseerit ja CIA:n agentit olivat tuoneet maahan valtavat määrät kokaiinia – usein käyttäen armeijan lentokoneita – pistääkseen lopun useissa ghetoissa muhivalle poliittiselle radikalismille, jota johtivat ennen kaikkea niin kutsutut “Black Power” ryhmät ja toisaalta taistellakseen kaikkialla näkemäänsä kommunismin uhkaa vastaan. Tämä koko tapahtumaketju tunnetaan paremmin nimellä “Iran-Contra skandaali”. On myös lisättävä, että crack-epidemia ei edes päässyt lehtien sivuille ennen kuin valkoinen keskiluokka alkoi käyttää sitä ja toi sen aiheuttamat ongelmat myös valkoisten esikaupunkialueiden kaduille.
Jengien historia Yhdysvalloissa on kuitenkin vielä paljon vanhempi. Itse asiassa täytyy palata aina aikaan jolloin Kalifornia, kuten miltei kolmasosa Yhdysvalloista, oli osa Meksikon valtiota. Niin sanottu “US Mexican war” vuosina 1846-1848 kaappasi suuria maa-alueita Yhdysvaltain haltuun. Kalifornian alueella asuvista meksikolaisista suurimmalla osalla ei tietenkään ollut varaa muuttaa alueelta, vaan he huomasivat olevansa uusien isäntien kengän alla, jotka kohtelivat heitä toisen luokan kansalaisina, eikä kunnioittanut heidän perinteitään. Syntyi ensimmäiset “ghetot” ja valkoisen väestön pikkuhiljaa alkaessa muuttaa nykyisen Los Angelesin alueelle, sen itäinen osa jäi laajalti latinoväestön asuttamaksi. Monet meksikolaista syntyperää olevat kutsuvat Kalifornian aluetta edelleen nimellä “Califas”, johon kuuluivat myös edelleen Meksikon puolella olevat alueet, kuten Baja California. Valkoinen väestö teki kaikkensa pitääkseen mustat ja latinot tietyillä alueilla ja perusti omia jengejään, jotka hyökkäsivät vähemmistöjen kimppuun heidän eksyessä väärille alueille – niiden nimet kertoivat tästä, yksi ensimmäisistä oli “The Spook Hunters”, spook-sanaa käytettiin halventamaan mustia. Näin ollen, ensimmäiset jengit olivat itse asiassa valkoisia, rasistisia huligaaniryhmiä, joihin verrattuna meksikolaisten organisoimat “clicat” (englanninkielen sanasta “cliques”) olivat miltei humaaneja, niiden painottaessa kommunalistisia näkökulmia ja vähemmistöjen oikeutta itsepuolustukseen. Aluksi niiden toiminta oli melkein verrattavissa naapurustotoimintaan, joka pyrki juuri estämään rasistiset hyökkäykset omilla alueillaan.
Toisen Maailmansodan aikaan 1940-luvulla tilanne alkoi jo kärjistyä sietämättömäksi Califasin latinoasukeille ja ensimmäiset aseistetut “clicat” alkoivat muodostua vastalauseena avoimelle rasismille, joka kohdistui etenkin sotateollisuudessa työskennelleisiin meksikolaisiin ja muihin kasvussa oleviin latinoryhmiin alueella. Myös musta vestö kasvoi noin puolella 1940-luvun Kaliforniassa, mutta ensimmäiset “clicat” olivat meksikolaisten organisoimia. Kaliforniaan sijoitetut merijalkaväen sotilaat katsoivat myös oikeudekseen raiskata meksikolaisia naisia ja Ku Klux Klan levitti lonkeronsa kasvussa olevaan Los Angelesin kaupunkiin. Tämä oli viimeinen pisara ja nuoret meksikolaiset alkoivat järjestäytyä ja aseistaa itseään. Ensimmäinen todellinen “jengi” The Mexican Mafia syntyi kuitenkin vasta vuonna 1957 Los Angelesissa ja se piti sisällään pienempiä jengejä kuten “Sureños” ja “MS-13”.
Yhtä vanhoja kuin jengit, ovat myös Yhdysvaltojen perinteet rasististen vankilatuomioiden langettamisessa. Vankilasta tuli nopeasti ase valkoisen vallan vakiinnuttamisessa alueille, joissa mustat ja latinot olivat enemmistöinä. Tämä kuitenkin kasvatti jengejä enemmän kuin mikään kaduilla tapahtuva. Vankilassa rotu nousi entistä tärkeämpään rooliin ja mustat järjestäytyivät omiin ryhmiinsä sekä latinot omiin. Juuri vankilassa meksikolaiset jengit yhdistivät voimansa ja kun kaduilla jengit määräytyivät katujen tai kaupunginosien (barrio) mukaan, vankilassa puhallettiin yhteen hiileen ja Mexican Mafia tai “La eMe” kasvoi nopeasti niin isoksi, että se pian hallitsi esimerkiksi huume, – ja tupakkakauppaa Kalifornian isoimmissa vankiloissa. Latinojengien sodankäynti kaduilla jatkui koko 50- ja 60 -lukujen ajan ja se, että jengit pitivät yhtä vankiloiden sisällä, pelästytti tietysti valkoiset valtarakenteet. Vuonna 1961 alettiin useita johtajia siirtää pois “Deuel Vocational Institutionista”, joka oli ollut jengitoiminnan keskus. Mutta jälleen kerran, Mexican Mafia käytti tätä hyväkseen ja siirtojen myötä se levittäytyi seuraavaksi tuhansia vankeja kattavaan San Quentinin vankilaan, jossa yksi sen johtajista Cheyenne Cadena, teki näyttävän sisääntulon tappamalla ensimmäisenä päivänä “shankillä” eli itse valmistetulla puukolla 200-kiloisen mustan vangin, joka halusi tehdä hänestä “vaimonsa”. Tämä tapahtui keskellä vankilan pihaa, yli tuhannen vangin todistaessa kylmäveristä murhaa. Mexican Mafia oli saapunut San Quentiniin. Kukaan ei todistanut Cheyenneä vastaan.
San Quentin oli kuitenkin oma maailmansa ja siellä lusivat “chicanot”, eli Yhdysvalloissa syntyneet Meksikolaista alkuperää olevat vangit, eivät pitäneet “La eMen” asenteesta, vaan liittyivät omaan jengiinsä “La Nuestra Familiaan” (NF), joka perustettiin La Soledadissa, Kaliforniassa ja joka oli pian täydessä sodassa Mexican Mafian kanssa, sodassa, joka alkoi varastetusta kenkäparista.
Mustien jengien synty tapahtui verrattaen myöhään. Toki myös afrikan-amerikkalaiset joutuivat puolustamaan itseään valkoisten hyökkäyksiltä jo 50-luvulla, mutta tämä oli verrattavissa juuri latinojen “clica” kulttuuriin, joka ei vielä ollut kovin järjestäytynyttä. 1960-luvun alussa mustat amerikkalaiset järjestäytyivät lähinnä “Black Power” liikkeeseen ja etenkin Mustiin Panttereihin, joka oli luonteeltaan vallankumouksellinen ja sosialistinen ja jyrkästi esimerkiksi huumekauppaa vastaan. Jälleen kerran, valkoisten väkivalta vähemmistöjen järjestäytymistä vastaan oli asia joka synnytti ilmiön, joka nyt tunnetaan “jengikulttuurina”. Los Angelesissa Wattsin mellakat vuonna 1965 aiheutti valkoisen väestön massamuuton pois alueelta ja samalla lopetti jengitoiminnan lähes täysin. Monet pienet jengit liittyivät Mustiin Panttereihin ja Ruskeisiin Baretteihin (Brown Berets oli militantti latinojen oikeuksia ajanut liike).
Vasta 1970-luvulla syntyivät nykyään pelkoa herättävät “Bloods” ja “Crips” ryhmät, mutta tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain hallitus yhdessa FBI:n kanssa aloitti pahamaineisen COINTELPRO-ohjelman, joka mahdollisti radikaalien liikkeiden vakoilun, soluttautumisen ja niiden johtohahmojen salamurhaamisen. Myöskään 1980-luvun “crack-epidemia” ei ollut ensimmäinen kerta kun huumeita käyettiin kyseisten liikkeiden tuhoamiseen, vaan myös 70-luvulla heroiinia laskettiin kaduille heikentämään Mustien Panttereiden ja muiden ryhmien vaikutusta mustissa yhteisöissä. Heroiinia tuotiin lähinnä Vietnamista, Laosista ja Kambodzasta Yhdysvaltain sotatoimien seurauksina kyseisissä maissa. Muun muassa yksi Mustien Panttereiden johtajista Huey P. Newton kuoli epäilyttävissä olosuhteissa, hallituksen mukaan huumekaupan yhteydessä vuonna 1989, vietettyään ensin vuosia vankilassa poliisin tappamisesta, josta hänet kuitenkin vapautettiin. Ryhmän jäsenet ovat aina kumonneet tämän version tapahtumista.
Kun Mustat Pantterit ja muut ryhmät oltiin tuhottu hallituksen toimesta, jengit palasivat entistä suurempina ja vihaisempina. “Crips” oli niistä vanhin ja suurin, mutta sen sisäiset riidat jakoivat sen kahtia ja syntyi “Bloods”. Nämä kaksi kontrolloivat nopeasti suuria alueita Los Angelesissa ja levisivät myöhemmin muualle maahan. Jälleen kerran valkoinen Amerikka oli luonut hirviön, jota se ei enää pystynyt hallitsemaan. Poliittiset ryhmät, jotka halusivat luoda parempia olosuhteita vähemmistöille korvattiin puhtaasti taloudellista voittoa tavoittelevilla jengeillä, joille ihmiselämä ei merkannut mitään.
Väkivallan kierre, joka jatkuu tähän päivään asti alkoi ja veri virtasi kaduilla.
Tästä lisää toisessa osassa.
