Naisten aseellisen vastarinnan kehitys Espanjasta Kurdistaniin

20160517065602106_1
Kapinatyöläinen-lehdestä numero 47.

Juan Caradura

Kun Daeshin (Isis) terroristit hyökkäsivät Kobanen kaupunkiin Rojavan alueella (Länsi-Kurdistan/Pohjois-Syyria) vuonna 2014, heräsi koko maailma uutisiin, joiden pääosissa olivat kurdienemmistöiset kansan itsepuolustusjoukot (YPG), jotka aloittivat raivoisan puolustustaistelun kaupunkinsa pelastamiseksi.
Kyseiset joukot pistivät terroristit pakenemaan henkensä edestä ja hitaasti mutta varmasti vapauttivat kaupungin. Yksi asia, joka hämmensi älypuhelimiaan tuijottavia 2000-luvun kansalaisia, olivat naistaistelijat, jotka liittyivät kaupungin puolustukseen, mutta eivät miesten rinnalla tai heidän alaisinaan, vaan omassa taisteluyksikössään (YPJ).

Kurdeille naisten ilmestyminen taistelukentille ei tietenkään ollut mitään erikoista, ja eräs kurdiliikkeen naisaktivisti Zilan Diyar kirjoittikin:
”Koko maailma puhuu meistä, kurdinaisista. Siitä on tullut tuttu ilmiö, törmätä uutisiin naistaistelijoista lehdissä ja uutiskanavilla. Televisio, uutiskanavat ja sosiaalinen media ovat pullollaan ylistäviä sanoja. Toimittajat ottavat kuvia naisten päättäväisistä, toiveikkaista ja säteilevistä katseista. Heille meidän syvään juurtunut traditiomme on jotain, minkä he vasta äskettäin ovat oppineet tuntemaan. He tuntuvat vaikuttuvan kaikesta. Naisten nauru, luonnollisuus, pitkät letitetyt hiukset ja heidän nuorten elämiensä yksityiskohdat tuntuvat kuin ojennetuilta käsiltä keskellä epätoivoisia vesiä. On jopa niitä, jotka ovat niin vaikuttuneita naisten kantamista vaatteista, että he haluavat luoda siitä uuden muotisuuntauksen! He ovat ihmeissään näistä naisista, jotka taistelevat miehiä vastaan, miehiä, jotka haluavat maalata Lähi-idän värit mustaksi, ja he ihmettelevät, mistä he saavat voimansa, kuinka he voivat nauraa niin vilpittömästi. Ja minä ihmettelen heitä. Ihmettelen miksi he huomasivat meidät niin myöhään, kuinka he eivät olleet kuulleet meistä aikaisemmin. Mietin kuinka he kuulivat niin myöhään kaikki ne rohkeiden naisten äänet, jotka ovat laajentaneet rohkeuden, uskon, kärsivällisyyden, toivon ja kauneuden rajoja. En kuitenkaan tahdo valittaa liikaa. Kenties meidän aikakautemme eivät vain sovi yhteen.”

Kun tavalliset kansalaiset hämmästelivät naisten ilmaantumista keskelle yhtä viimeisten vuosien verisintä ja brutaaleinta konfliktia, näkivät toiset tapahtumissa vain toisinnon siitä, mihin työväenluokka on pakotettu useaan otteeseen historian varrella. Meille anarkisteille näky ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä. Pian alkoikin sosiaalisissa medioissa kiertää kuvat ja artikkelit, joissa kurdinaisten aseellista vastarintaa verrattiin Espanjan sisällissodan aikaisiin naistaistelijoihin. Mutta kuinka paljon heillä todella on yhtäläisyyksiä? Espanja 1930-luvulla oli kuitenkin hyvin erilainen paikka kuin Rojava vuonna 2014. Päätin selvittää asiaa, ja sain muutaman kurditoverin kertomaan minulle asiasta.

Ensiksi 1930-luvun Espanjaan.

Konservatismi naisten vapautusliikettä muokkaamassa

Espanjassa anarkististen naisryhmien syntyyn vaikutti usein äärimmäisyyksiin viety katolilainen konservatismi. 1800-luvun lopun Espanja oli sotatanner kahdelle hyvin erilaiselle maailmankatsomukselle. Etenkin Ranskasta saapuneet rationalismin ajatukset haastoivat nyt avoimesti kirkon ylläpitämää dogmaattista, katolilaista näkemystä maailmasta ja yhteiskunnasta. Vuonna 1869 italialainen anarkisti ja Mihail Bakuninin ystävä Giuseppe Fanelli vieraili Barcelonassa ja istutti Katalonian pääkaupunkiin ajatuksen anarkiasta ja antiautoritaarisesta järjestäytymisestä – nämä ajatukset loivat juuret Euroopan elinvoimaisimmalle anarkistiliikkeelle.

Kirkko piti kiinni omista näkemyksistään ja taisteli kynsin hampain ateismia ja naisten vapautusta vastaan. Barcelonassa maailmankuulun Sagrada Familian katedraalin rakennus aloitettiin tästä syystä. Katedraalin rahoittajan, kirjakauppias Josep Maria Bocabellan silmissä Jumala oli häviämässä taistelun pahoille voimille ja tarvittiin tiloja, joissa jumalanpelko voitiin iskostaa työläisten selkärankoihin.
Pian Fanellin vierailun jälkeen anarkistit aloittivat oman kampanjansa auktoriteetteja vastaan käynnistämällä niin sanotun matalan tason sodan kaikkia vallan symboleja vastaan. Pommit räjähtelivät Barcelonan kaduilla, salamurhat ja tuhopoltot hallitsivat Katalonian sanomalehtiä seuraavat kolme vuosikymmentä. Kuitenkin vuosisadan vaihteessa väkivalta laantui ja alkoi uusi vaihe espanjalaisen anarkismin historiassa. Konservatismin voittamiseen tarvittiin laaja ohjelma koulutusta ja tiloja tarjoamaan tuota kaikille kuuluvaa koulutusta. Anarkistipedagogi Francisco Ferrer i Guardian vuonna 1901 perustama vapaakoulu Escola Moderna oli suora reaktio tähän haasteeseen. Jo ennen sitä työläisten pyörittämät ”libertaariset ateneumit”, jotka olivat syntyneet Ranskassa, pyrkivät tuhoamaan kirkon ja monarkistien hegemonian ja vapauttamaan naiset niiden otteesta, mutta nyt luotiin todellinen vapaan kasvatuksen verkosto, joka pelästytti valtaapitävät tahot niin Espanjassa kuin koko Etelä-Euroopassa.
Kirkon näkemyksen mukaan naiset olivat ensisijaisesti äitejä, jotka selvisivät elämästä lähinnä miesten tarjoaman jatkuvan tarkkailun ja ohjeistamisen ansoista. Ranskan puolelta jo jonkin aikaa tulvineet rationalismin luomat ajatukset olivat kuitenkin saaneet naiset kyseenalaistamaan näitä vahvan patriarkaalisia näkemyksiä, ja uudet tuulet puhalsivat joka puolella. Yksi suuntaus, joka syntyi, oli niin sanottu ”uusmalthusilaisuus”, joka muokkasi englantilaisen taloustieteilijän Thomas Robert Malthusin (1766–1834) kehittämiä väestöteoriaan perustuvia oppeja vallankumouksellisen sosialismin ja anarkismin kehykseen sopiviksi. Anarkisti Eduard Masjuan kuvasi suuntausta myöhemmin ”protoekologiseksi, antikapitalistiseksi ja feministiseksi liikkeeksi”. Uusmalthusilaiset näkivät väestönkasvussa monia uusia ongelmia, kuten työttömyyden, sillä väestön jatkuva kasvu tarjosi työnantajille mahdollisuuden laskea palkkoja ja huonontaa työoloja, sillä työstä oli tullut nyt jotain, jota se ei agraarisessa yhteiskunnassa ollut – harvoille ja valituille tarjolla oleva ”hyödyke”. Kaupungistuminen loi nyt uudenlaista luokkayhteiskuntaa. Samoin uusmalthusilaiset ymmärsivät asian, jonka eräät kieltävät vielä vuonna 2016: sen, että planeettamme luonnonvarat eivät voi kilpailla jatkuvasti kiihtyvän väestönkasvun kanssa.
Brasilialainen individualisti ja anarkisti Maria Lacerda de Moura kiteytti ajan hengen hyvin sanoessaan: ”Valtio tarvitsee sotilaita, tehdas työläisiä ja kirkko uskovaisia.” Tästä kaikesta huolimatta anarkismi sanana ei juuri vedonnut naisintellektuelleihin, ja jopa myöhemmin kenties koko Euroopan tunnetuimmaksi naisanarkistiksi noussut Federica Montseny totesi vielä 1900-luvun alussa anarkismi-sanan ”pelästyttävän ihmisiä liikaa”.

Seksuaalinen ja yhteiskunnallinen vapautus

Yksi asia, joka loi naisten keskuuteen vahvan liikkeen, oli kysymys naisten seksuaalisesta vapautumisesta. Kun kirkon mielestä naisen tehtävä oli synnyttää ja kasvattaa lapsia sekä siinä sivussa pitää aviomiehensä tyytyväisenä ja talo siistinä, julistivat uudet rationalistiset liikkeet, että naiset ovat seksuaalisia olentoja siinä missä miehetkin ja pitävät hallussaan aseita, joilla he kykenevät haastamaan kirkon aikansa eläneet käsitykset.
Alkoi naisille suunnattu opetus ihmiskehosta, seksuaalisuudesta ja itseorganisoitumisesta. Yksi suuri ongelma tähän aikaan olivat nopeasti levinneet sukupuolitaudit, joiden leviämistä nopeuttivat entisestään teollistumista seurannut kaupunkien räjähdysmäinen kasvu. Kun kirkko tarjosi ratkaisuksi pidättäytymistä seksistä, tarjosivat rationalistit ja anarkistit ratkaisuksi ehkäisyä sekä opetusta sukupuolitaudeista. Kirkko ei koskaan vaatinut miehiä pidättäytymään seksistä, miehiä he neuvoivat yksinkertaisesti ”varmistamaan että nainen on puhdas”. Tämä ajattelu ei tietenkään ole kadonnut mihinkään ja naisten syyllistäminen seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä on hengissä ja voi erittäin paksusti.
Opetuksen lisäksi useat naiset alkoivat myös toteuttaa ”seksi- ja synnytyslakkoja”, jotka vastustivat uutta pääoman hallitsemaa yhteiskuntaa, joka lähetti työläislapset lisääntyvissä määrin tykinruuaksi useisiin imperialistisiin sotiin. Yksi näistä sodista oli niin sanottu Toinen Riffin sota, jota käytiin nykyisen Marokon maaperällä ja joka nostatti vuonna 1909 Barcelonassa kansannousun. Sotaa vastaan mellakoivat kansalaiset ottivat iskulauseekseen ”sodissa kuolevat vain köyhät”. Syy kyseisen iskulauseen omaksumiseen oli hallituksen ilmoitus, että sotilaspalvelukselta voisi välttyä maksamalla 6000 realia hallitukselle. Summa vastasi tehdastyöläiselle noin vuoden palkkaa. Paitsi että kansannousu suuntautui pääoman valtaa vastaan, se myös kohdistui patriarkaatin symboleja vastaan ja kymmenet kirkot poltettiin maan tasalle, useissa naiset olivat ensimmäisinä paikalla varmistamassa, ettei näistä sorron temppeleistä jäisi mitään jäljelle.
Vallankumouksen koittaessa vuonna 1936 naisliike oli jo kasvanut niin itsevarmaksi että kun tunnetuin naisryhmä ”Mujeres Libres” (Vapaat naiset) perustettiin, pystyivät he lähettämään kansallisen työn konfederaation (CNT) toverit tiehensä heidän ehdotettua Mujeres Libresin yhdistämistä osaksi CNT:tä. Naiset olivat kehittäneet omaa näkemystään yhteiskunnasta niin tehokkaasti, ettei heidän tarvinnut liittoutua kenenkään kanssa, vaan he saattoivat jatkaa oman näkökulmansa kehittämistä, vaikkakin tekivät selväksi jakavansa CNT:n näkemyksen luokattomasta yhteiskunnasta. Loppujen lopuksi Mujeres Libres käsitti noin 20 000–30 000 taistelijaa ja hallitsi useita alueita Barcelonassa sekä kävi joitain ankarimpia taisteluja koko sisällissodan aikana puolustaessaan kaupunkia.

20160517065602106_2

Kurdinaiset ja aseellinen vastarinta

Saadakseni paremman kuvan kurdinaisten vapautusliikkeestä, haastattelin kolmea toveria, jotka tarjoutuivat avaamaan minulle naisliikkeen historiaa. Kutsun tovereita tässä artikkelissa nimillä Sara, Berfin ja Roza. Kaikki he ovat olleet osa kurdien vapautusliikettä ja noudattaneet demokraattisen konfederalismin ideologisia linjauksia. Roza on myös ottanut osaa aseelliseen taisteluun Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) sissinä.
Kaikki heistä ovat myös istuneet vankilassa vakaumuksensa takia. Nopeasti he tekivät minulle selväksi, että ilman PKK:ta ja sen luomaa ideologista pohjaa naisten vapautusliikkeelle, emme olisi tilanteessa, jossa Rojavan alueen vallankumouksellinen prosessi olisi mahdollinen.
”Tulee muistaa että PKK:n perustajista kolme oli naisia”, he huomauttavat heti alkuun. ”Kurdinaiset ovat aina olleet mukana taistelemassa, mutta PKK oli se, joka mahdollisti naisten ideologisen koulutuksen ja sen että naiset itse alkoivat vaatia tasa-arvoa”, Roza kertoo. ”Ennen PKK:ta naiset ovat olleet mukana enemmän paikallisella tasolla, mutta PKK aloitti naisten vapautusta ja täyttä tasa-arvoa vaatineen ideologisen koulutuksen.”
”Demokratia, sosialismi ja anarkismi ovat aina liikuttaneet naisia ja heitä on ollut mukana Venäjän vallankumouksessa, Kuubassa, Espanjassa, Kiinassa ja Vietnamissa. PKK:n jälkeen naiset ovat pystyneet luomaan oman ideologiansa ja oman vapautusliikkeensä. Naiset muodostavat puolet maailman väestöstä, joten heille tuli luoda oma ideologiansa. Tähän asti he olivat ottaneet osaa aseelliseen taisteluun miesten rinnalla”, Roza kiteyttää ja jatkaa: ”PKK:n linjauksen mukaan naisten ja miesten tuli päättää kaikesta yhdessä alkaen lasten kasvatuksesta aina taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Samoin tähän ideologiaan kuului vahva ekologisuus, luonnon ja eläinten suojeleminen. Vaikka naiset ovat aina olleet mukana vallankumouksissa, niiden päätyttyä he ovat aina päätyneet asemaan, jossa he olivat ennen vallankumousta.”

”PKK on poikkeuksellinen järjestö”

Sara, Berfin ja Roza painottavat, että PKK:n näkemys naisten vapautuksesta ja ideologian kehittämisestä on aina ollut se, että sen pitää jatkuvasti kehittää itseään ja sitä pitää jatkuvasti tarkastella kriittisestä näkökulmasta. ”PKK on siksi erityinen ja mielenkiintoinen järjestö, että se on saanut alkunsa alueella, joka on erittäin miesvaltainen. Alueella, jossa naisten alistamista on aina tapahtunut. Islaminusko on aina alistanut naista. Myös Turkin valtio on aina käyttänyt uskontoa hyväksi naisten alistamiseen. Tämä on hyvin samanlaista kuin Espanjassa, jossa katolilaiset käyttivät uskontoa naisten syyllistämiseen. Islam tekee täysin samaa”, Roza selittää.
”Abdullah Öcalanin (PKK:n yksi perustajista) sanoin, hän halusi aloittaa ideologian kehittämisen heikoimmasta päästä ja kehittää sitä sieltä käsin. Hänen näkemyksensä mukaan alueen alistetuin kansa oli kurdit ja alistetuin kansanosa olivat kurdinaiset.”
Näistä asioista johtuen haastateltavien mielestä on täysin luonnollista, että naistaistelijat nousivat vastustamaan Daeshia, joka on myös tietynlaisen ideologian luomus. Tämä ideologia on kuitenkin täysin vastakkainen PKK:n naisten näkemyksille.
”Daesh haluaa viedä ihmiskuntaa taaksepäin. Sen ideologia on erittäin likaista ja raakaa”, Roza sanoo.”PKK:n luoma demokraattinen konfederalismi olisi hyväksi koko maailmalle. Tällä hetkellä PKK:ssa naiset kouluttavat miehiä ja pyrkivät ohjaamaan heitä humanistisempaan suuntaan. He painottavat lasten, vanhuksien ja luonnon arvostamista. Naisten asema vapaustaistelussa on erittäin suuri, eikä sitä voi millään tavalla kieltää.”

Naisryhmien synty ja siirtyminen osaksi aseellista taistelua Kurdistanissa

Naisten vapautukseen liittyvä ideologia on siis kehittynyt kurdialueilla jo vuosikymmenien ajan, mutta vuonna 1987 naiset alkoivat luoda omia liittojaan ja ryhmiään, ja 1990-luvulla ne liittyivät osaksi aseellista kamppailua. Tällöin naiset alkoivat perustaa täysin itsenäisiä ja riippumattomia ryhmiä, jotka nykyään toteuttavat omia hyökkäyksiä ja taistelevat kaikkia heitä vastaan hyökkääviä tahoja vastaan, olipa se Daesh tai Turkin hallituksen asevoimat.
”PKK:n naisten panos on mahdollistanut sen, että myös peshmerga-joukoissa on voinut olla
naistaistelijoita”, Roza selittää. Peshmerga on kurdien käyttämä nimitys kurditaistelijoista.
”Kuitenkin Masoud Barzanin KDP:lle (Kurdistanin demokraattinen puolue) uskolliset peshmergat ovat pyrkineet tukahduttamaan naisten vapautuksen ideologian, vaikka hekin ovat kurdeja. Tämän vuoksi yksi naisliikkeen perustajista, Beritan, teki itsemurhan hyppäämällä vuorenkielekkeeltä alas kun KDP:n joukot olivat pidättämässä heitä, ei siksi että hän ei halunnut antautua peshmergoille, vaan koska hän vastusti heidän vanhentunutta ajatteluaan. KDP:n ajattelu on edelleen hyvin sovinistista.”
Beritanin päätös päättää elämänsä pohjasi myös yleisempään sissien ajatteluun, jonka mukaan mieluummin kuollaan kuin jäädään vangiksi tai antaudutaan viholliselle.
Masoud Barzani ja KDP ovat pitkään hallinneet Irakin kurdialueita (Bashur/Etelä-Kurdistan) ja edustavat vanhoillista ja autoritaarista politiikkaa, joka tekee kauppaa Turkin kanssa ja pyrkii lähinnä kahmimaan alueen öljyrahoja itselleen. Yhdysvaltojen edustajat ovat tukeneet ajatusta Irakin Kurdistanin itsenäisyydestä, juuri sen takia että Barzani on heidän hallittavissaan, eikä tue vallankumouksellisen kurdiliikkeen tavoitteita. Tästä huolimatta myös Bashurin alueella on PKK:lle uskollisia peshmergoja, jotka hylkäävät Barzanin autoritaarisen ajattelun.

Kurdinaisten feminismi välttää separatismia

Yksi asia, joka erottaa kurdiliikkeen feminismin useista läntisistä feminismin suuntauksista on se, että se pyrkii välttämään separatismia, vaikka samalla tunnustaakin naisten omien ryhmien tarpeellisuuden. ”Vaikka kurdinaisilla saattaakin olla omat taistelujoukkonsa, ovat ne aina osa isompaa järjestelmää, johon kuuluu myös muita organisaatioita tai ryhmiä, joiden yksi velvollisuus on ideologinen koulutus”, haastateltavat selittävät. He painottavat PKK:n linjan olevan mahdollisimman realistista. ”Kuten elämässä yleensäkin, tarvitaan tasapainoa. Se, että johtotehtävissä on niin miehiä kuin naisia, luo tätä tasapainoa, ei vain biologisessa mielessä, vaan myös ideologisessa”, Roza tarkentaa.
”Me emme halua alistaa miehiä, emmekä sulkea heitä ulkopuolelle vaan pyrimme toimimaan yhdessä, haluamme aitoa tasa-arvoa. Näemme taistelumme enemmänkin humanistisena kuin feministisenä. Naiset ymmärtävät etteivät tule toimeen ilman miehiä, eivätkä miehet ilman naisia, nämä asiat kulkevat käsi kädessä”, toverit lisäävät.
Informaatiota alkaa olla jo liiaksikin yhteen artikkeliin mahdutettavaksi. Yksi mielenkiintoinen aihe on kysymys avioliitosta. Sissien väliset suhteet ovat kurdiliikkeessä kiellettyjä, mutta kysyn tovereilta miten he näkevät avioliiton, ottaen huomioon, että monet pitävät sitä hyvin vanhentuneena ja vahvan patriarkaalisena uskontoon sidoksissa olevana instituutiona.
”Tietysti sissit saavat mennä naimisiin kun he eivät enää toimi sisseinä, mutta tässä vaiheessa ongelmaksi muodostuu, että elettyään yhteisössä jossa tasa-arvoa vaalitaan ja kaikki kohtelevat toisiaan kunnioittavasti, on vaikeaa löytää kumppania joka pystyy kunnioittamaan tätä erittäin tärkeää asiaa ja tarjoamaan samanlaista kunnioitusta”, toverit kertovat.
Kerron heille olevani samaa mieltä ja että olen havainnut saman ongelman omassa elämässäni. Tuntuu, että juuri henkilökohtaisen vapauden säilyttäminen ja sen kunnioittaminen ihmissuhteessa on yksi suurimmista haasteista ihmisille, olivat he missä tahansa.
Nyt joudun lopettamaan kirjoittamisen, ja harmikseni huomaan monen asian jääneen artikkelin ulkopuolelle. Odotan innolla seuraavaa kertaa, kun voin istua keskustelemaan kyseisten tovereiden kanssa. Heidän tarinansa ovat jälleen antaneet voimia jatkaa omaa taisteluani. Toivon että tämä teksti avaa edes hieman kurdinaisille oleellisia kysymyksiä ja haasteita. Mahdollisista virheistä tekstissä kannan täyden vastuun.

Turkin sodasta kurdiliikettä vastaan

pkk-flag
“Internet on pullollaan lausuntoja joissa vaaditaan Turkin armeijaa ja poliiseja “välttämään siviiliuhreja” sen “terrorismin vastaisissa operaatioissa”.
Kyseiset ihmiset ja ryhmät sanovat siis että Kurdistanin (ei Turkin kurdialueiden) pommittaminen on ihan ok, kunhan vain naiset ja lapset eivät ole kohteena, näin he antavat oman hyväksyntänsä Erdoganin prpagandalle, joka väittää että operaatiot ollaan suunnattu vain PKK:n taistelijoita vastaan.
Samoin vaaditaan ulkonaliikkumiskieltojen lopettamista. Entä sen jälkeen? Saako Turkki jatkaa hyökkäyksiään, kunhan tekevät ne kello 8-16 välisenä aikana? Entäpä sen pommittamien kaupunkien uudelleenrakentaminen? En ole kuullut vaatimuksia siitä että Turkin tulisi maksaa UNESCO:n suojelukohteiden tuhoamisesta.
Itse en luota yhteenkään poliitikkoon tai valtamedioihin kirjoittavaan journalistiin (ainakaan Suomessa) siinä, että he vaatisivat asioita, jotka todella auttaisivat kurdien tilannetta Bakurin ja Rojavan alueella.
Ja samaan aikaan kun Turkin asevoimat lynkkaavat kurdeja keskellä päivää ja esittelevät heidän ruumiitaan kaduilla ja sosiaalisissa medioissa, niin sanotut kurdien tukijat tuomitsevat TAK:n tekemän iskun Ankarassa jonka kohteena olivat samat Turkin sotilaat jotka häpäisevät tappamiensa kurdinaisten ruumiita.
Tässä muutama oma vaatimukseni, katsotaan kuinka moni niin sanottu kurdiliikkeen ystävä tukee näitä.
– Abdullah Öcalan vapautettava heti ja rauhanneuvottelut aloitettava hänen ja muiden kurdiliikkeen edustajien kanssa.
– Turkki erotettava sotilasliitto Natosta.
– Erdogan ja pääministeri Ahmet Davutoglu oikeuteen sotarikoksista.
– PKK pois kaikilta terroristilistoilta.
– Turkki (ja tarvittaessa sen tukijat kuten Yhdysvallat) pistettävä maksamaan Bakurin alueen kaupunkien uudelleenrakentaminen, joka tulee kuitenkin järjestää paikallisesti, eli niin että kurdit päättävät kuka tämän urakan ottaa hoitaakseen.
– Turkin lopetettava Rojavan pommittaminen ja maksettava tuhoista kyseisellä alueella.
– Turkin hallituksen maksettava hoidosta jota traumatisoituneet ihmiset sota-alueilla tarvitsevat. Jälleen kerran, tämä on hoidettava paikallisesti kurdien ehdoilla.
Tätä listaa voi jokainen jatkaa ja vaatia todellisia toimia kurdien vapautusliikkettä vastaan käytävän sodan lopettamiseksi.
Emme voi pistää toivoamme pyrkyripoliitikkoihin ja valtamedian journalisteihin, he ovat aina myös edistämässä omaa agendaansa.
Ruohonjuuritason järjestäytyminen on tehokkainta ja lisäksi se on linjassa Abdullah Öcalanin painottaman itseorganisoitumisen ja demokraattisen konfederalismin ajatusten kanssa.
Kaikella kunnioituksella todellisille vallankumouksellisille, jotka ajavat täydellistä yhteiskunnallista muutosta ja todellista itsehallintoa Kurdistaniin!
Resistance is life, silence is death!”
-Juan Caradura, anarkisti.

Helsinki: Kansankeittiö Sebastian Oversluijn muistolle

ANGRY

Sunnuntaina 15.11. Kupolissa kerätään varoja anarkonihilisti Sebastian Oversluijn kirjoitusten julkaisemiseen.

Sebastian Oversluij oli chileläinen anarkisti ja nihilisti, joka kuoli tulitaistelussa Banco Estado-pankin konttorissa, Santiago de Chilessä, joulukuun 11. päivä 2013.
Sebastian oli insurrektionalisti ja omisti elämänsä taistelulle valtiota ja pääomaa vastaan. Hän oli tunnettu myös rap-lyriikoistaan ryhmän “Palabras en Conflicto” riveissä. Sebastian oli vegaani ja oli aloittanut “straight edge” elämäntavan menetettyään setänsä huumeille.

Toverit Barcelonassa ovat keränneet yhteen “Angryn” tekstejä ja aikovat julkaista ne kirjan muodossa, haluamme auttaa heitä varojen keräämisessä!

Vegaanisen ruuan lisäksi luvassa on pieni esittely Sebastian Oversluijn elämästä sekä päivitys muutamien vankien tilanteesta, näitä ovat:

Monica Caballero ja Francisco Solar (vangittuina Espanjan valtion alueella)

“Operaatio Pandoran” pidätetyt toverit, samoin Espanjassa.

Tamara Sol Farias Vergara (Chile)

“Caso securityn” vangit, Marcelo, Juan ja Freddy (Chile)

Järjestää: Working Group for Insurrection and Anarchy (WGIA) ja A-ryhmä

Su 15.11. 16.00–>

@Kupoli, Mannerheimintie 5 B (7. kerros), Helsinki.

Uusia ratsioita Barcelonassa ja Manresassa

mosssssso

Kello kuudesta alkaen tänä aamuna (28.10.) Mossos d’Esquadran Brigada Movilin poliisit ovat ratsanneet tiloja Barcelonassa ja Manresassa (Katalonia). Ratsioita ja kiinniottoja on nähty ainakin Santsin kaupunginosassa, jossa ratsattiin anarkistien “Ateneu Llibertari de Sants” tila, sekä Graciassa, Clotissa (sosiaalikeskus “La Revoltosa”) ja Sant Andreussa. Poliisi sanoo ratsoiden liittyvän “Operaatio Pandoraan”, joka alkoi 16. joulukuuta 2014, jolloin 11 anarkistia pidätettiin ja myöhemmin laskettiin ehdonalaiseen vapauteen odottamaan oikeudenkäyntiä. Tällä hetkellä poliisi on vahvistanut pidättäneensä yhdeksän ihmistä ja sanoo etsineensä “dokumentteja liittyen anarkistiseen terrorismiin” ja syyttää pidätettyjä GAC (Grupos Anarquistas Coordinados) ryhmän jäsenyydestä. Yksi pidätetyistä on asianajaja. Poliisi on myös hyökännyt noin 30 ihmisen kimppuun Santsissa, jotka ovat olleet paikalla osoittamassa solidaarisuuttaan pidätetyille.

Barcelonassa, Madridissa ja Manresassa järjestetään mielenosoituksia tänään, alkaen kello 20.00 paikallista aikaa pidätettyjen tueksi.

Samaan aikaan Madridissa, erikoistuomioistuin Audiencia Nacional, joka aikoinaan korvasi Francon perustaman “Tribunal del Orden Publicon”, päätti jatkaa kahden chileläisen anarkistin, Monica Caballero ja Francisco Solar, ennaltaehkäisevää vankeutta. Espanjan lainsäädäntö sanoo, että ihmistä voi pitää kaksi vuotta vankeudessa ilman tuomiota, mutta sitä voidaan jatkaa toisella kahdella vuodella “poikkeuksellisissa tilanteissa”. Näin ollen toverit, jotka pidätettiin 13.11.2013 jatkavat epätietoisuudessa lusimista, ilman tuomiota, syytettyinä vain poliittisista näkemyksistään.

Tätä on espanjalainen oikeus.

Solidaarisuutta pidätetyille! Voimia Monicalle ja Franciscolle!

Monican ja Franciscon oikeudenkäynti alkaa!

Photo0439

On kulunut lähes kaksi vuotta siitä kun Espanjan terrorismin vastaiset poliisijoukot pidättivät viisi anarkistia El Carmelin kaupunginosassa, Barcelonassa. Kaksi Chilen kansalaista, Monica Caballero Sepulveda sekä Francisco Solar Dominguez, ovat olleet pidätettyinä ennaltaehkäisevässä vankeudessa kyseisestä päivästä lähtien. Päivä oli marraskuun 13. 2013. Nyt tovereille on viimein määrätty oikeuskäsittely, mutta se ei tarkoita että mikään tulee välttämättä muuttumaan. Etenkin väitettyjä baskiterroristeja varten muokattu terrorismin vastainen lainsäädäntö Espanjassa sallii ennaltaehkäisevän vankeuden jatkamisen jopa kahdella vuodella.

Tämän kahden vuoden aikana olemme nähneet valtion käyttävän kaikki temppunsa murtaakseen tovereiden vastarinnan. Postin sensurointi, eristäminen, jatkuvat siirrot eri vankiloihin (espanjaksi “dispersion”) ja loppujen lopuksi, useiden heitä tukeneiden tovereiden pidättäminen kahden poliisioperaation – Pandora ja Piñata – aikana. Toverit ovat kuitenkin pitäneet päänsä pystyssä ja ottaneet kantaa keskusteluun vallankumouksellisita strategioista vangittujen kapinallisten kohdalla.

Monicaa ja Franciscoa syytetään iskuista, joista vastuun otti ryhmä nimeltä “comando insurreccionalista Mateo Moral FAI-FRI” ja sen iskut kohdistuivat katolista kirkkoa ja sen edustajia vastaan. Kuitenkin myöhemmin poliisi on pidättänyt ihmisiä myös syytettyinä toisen ryhmän “Grupos Anarquistas Coordinados” (GAC) jäsenyydestä. GAC:n nimissä ei kuitenkaan olla tehty yhtään sabotaasi-iskua, vaan ryhmä on toiminut täysin avoimesti ja julkaissut kirjan nimeltä “Contra la Democracia”, joka on kritiikki kapitalismista ja nationalismista.

Jos Monica ja Francisco tuomitaan, on tuomion pituus vähintään kuusi vuotta, mikäli terrorismisyytteet pysyvät voimassa. Mikäli syyttäjä pyytää lykkäystä ja sitä saa, voidaan siis oikeudenkäyntiä joutua odottamaan toiset kaksi vuotta. Koko tapaus on selvä kosto niin Chilen kuin Espanjankin valtioiden osalta, sillä Monica ja Francisco ovat olleet ennenkin syytettyjen penkillä, vuonna 2010 alkaneen “Caso Bombas” tapauksen aikana, kun 14 anarkistia pidätettiin Santiago de Chilessä ja Valparaisossa, syytettyinä noin 30 pommi-iskusta. Tapauksesta tuli maan historian pisin oikeudenkäynti, joka kaatui lopulta todisteiden puutteseen ja ristiriitaisiin todistuksiin poliisin ja heidän palkkaamien vasikoiden kohdalla.

Monican ja Franciscon oikeudenkäynti alkaa tiistaina 27.10. Audiencia Nacionalin tiloissa Madridissa. Tiistaille ollaan jo järjestämässä kokoontumista istunnon aikana ja jos toverit tuomitaan edelleen ennaltaehkäisevään vankeuteen, on illalla luvassa mielenosoitus Plaza Tirso de Molinalla kello 20.00 paikallista aikaa.

Vapaus Monicalle ja Franciscolle ja kaikille anarkistivangeille!
Loppu “Ley Mordazalle” ja lavastuksille!

Viestimme on selkeä – Marco vapaaksi, paskiaiset!

20150412064610351_1

(julkaistu 12.4.2015)

Marco Camenisch, vuoristolainen, anarkisti, sabotööri. Vanki Sveitsissä vuodesta 2002. Marcon tarina on esimerkki kaikille kapinallisille ja kymmenien kaltereiden takana vietettyjen vuosien jälkeen, Marco on edelleen aktiivinen kaikissa vankien taisteluissa. Hän syntyi vuonna 1952 Sveitsissä ja vetäytyi jo nuorena vuoristoon elämään yksinkertaista elämää ja 1970-luvulla hän liittyi ydinvoiman vastaisiin taisteluihin. Vuonna 1980 Camenisch ja muita kapinallisia tuomittiin ensimmäisen kerran vankilaan, Marcolle langetettiin 10 vuoden tuomio sabotaasista “Nordostschweizer Kraftwerken” yhtiötä vastaan, Bad Ragazin alueella Sveitsissä.

Joulukuussa 1981 Marco ja viisi kapinallista karkasivat Regensdorfin vankilasta Zurichin lähellä, jota seurasi tulitaistelu vartijoiden kanssa. Yksi vartija kuoli myöhemmin saatuaan osuman luodista, toinen loukkaantui kriittisesti, mutta selvisi hengissä. Camenisch on aina sanonut ettei ollut paikalla kun vartija ammuttiin, mutta hänet tuomittiin siitä. Pakonsa jälkeen Marco vietti 10 vuotta “maan alla” Sveitsissä ja myöhemmin Italiassa, etenkin Carraran vuoristossa.

20150412064610351_2

Vuonna 1989 Sveitsin poliisi ja mediat julistivat Marcon syylliseksi Kurt Moserin, sveitsiläisen rajapoliisin, taposta ja “Blik” sanomalehti julkaisi kuvan Marcosta. Tapauksen tärkein todistaja myönsi kuitenkin myöhemmin ettei ollut nähnyt Marcoa paikalla, vaan itse asiassa ainoastaan kuullut aseen laukeamisen.

Pidätys Italiassa

Marco oli piileskellyt onnistuneesti miltei vuosikymmenen, käyttäen nimeä “Martino” aina pidätykseensä asti. Marraskuussa 1989 Carabinierit pysäyttivät hänet yhdessä Giancarlo Sergianpietrin kanssa Cinquale di Montignosossa. Seurasi tulitaistelu ja sen seurauksena Marco haavoittui jalkoihinsa. Hänen hallustaan löydettiin kaksi asetta ja kuusi “melupommia”. Marco kuljetettiin Pisan kaupunkiin, jossa hän vietti seuraavat kuusi kuukautta ja sen jälkeen hänet siirrettiin San Vittoren vankilaan, Milanossa. Italian oikeuslaitos tuomitsi Marcon 12 vuoden vankeuteen. Hän tulisi viettämään yhdeksän vuotta eristyksessä Novaran vankilassa.

Siirto Sveitsiin

Huhtikuussa 2002 Marco siirrettiin Sveitsiin Pfäffikonin vankilaan, lähelle Zurichia. Tammikuussa 2003, nälkälakon jälkeen, hänet siirrettiin toiseen vankilaan, Marcon protestoitua huonoja olosuhteitaan. Kesäkuussa 2004 hänet tuomittiin 17 vuodeksi Kurt Moserin murhasta. Myöhemmin, Marraskuussa 2006 Korkein Oikeus kumosi tämän päätöksen, sillä Marcon kaksi tuomiota ylitti 20 vuoden rajan, joka on Sveitsissä maksimituomio. Maaliskuun 13. päivä, tuomio pudotettiin kahdeksaan vuoteen.

Marco on ollut koko vankeutensa ajan aktiivinen vankien taisteluissa ja siksi jopa hänen vankeutensa aikana häntä on syytetty muun muassa FAI:n (Federazione Anarchici Informale) jäsenyydestä. Hän on jo suorittanut yli kaksi kolmannesta tuomiostaan, joka on Sveitsin lain mukaan tarpeeksi vangin laskemiseksi ehdonalaiseen vapauteen. “Oikeuslaitos” on kuitenkin toistuvasti hylännyt Marcon vaatimukset ehdonalaisesta. Viimeksi 3. Joulukuuta 2014 Lausannen oikeuslaitos vahvisti vuotta aikaisemmin tehdyn negatiivisen päätöksen ja Marco jatkaa elämäänsä vangittuna.

On aika vapauttaa Marco! Kutsumme tovereita iskemään Sveitsin valtiota vastaan ja vaatimaan toverimme välitöntä vapauttamista! On selvää että valtio haluaa tappaa toverimme vankiloissaan, kuten näemme esimerkiksi Mumia Abu-Jamalin kohdalla, jota Yhdysvaltain hallitus pitää vankina, jopa kun hänen terveytensä alkaa pettää. Espanjassa lukuisat baskivangit kuolevat vankiloissa sairauksiin, koska Espanjan hallitus “ei neuvottele terroristien kanssa”. Vankilat ovat keskitysleirejä niille jotka kieltäytyvät polvistumasta auktoriteettien edessä.

Marco Camenisch on elävä esimerkki taipumattomuudesta ja kapinasta.

Eläköön anarkia!

Muutamia faktoja Espanjan vankiloista

20111012132227240_1

Espanjan vankilajärjestelmä on yleisesti nähty yhtenä EU-maiden rankimmista, johtuen vankien eristämisestä määrittämättömiksi ajoiksi, sekä avointen elinkautisrangaistuksien langettamisesta etenkin poliittisista rikoksista tuomituille. Niin sanotun “Amerikkalaisen mallin” mukaisesti Espanjan valtio on rakennuttanut uusia, isompia ja paremmin valvottuja vankiloita ympäri maata ja samalla vankien määrä on noussut vuoden 1990 jälkeen puolella (1990: 33 035 vankia, 2009: 74 464 vankia). Samoin uusien vankiloiden tarkoituksena on ollut hajauttaa kapinoivat vangit eri puolille Espanjaa ja vaikeuttaa vankien organisoitumista.

Samalla kun vankien lukumäärä on noussut, on se synnyttänyt uusia mahdollisuuksia yrityksille. Vankilat ovat helppo tapa hankkia minimipalkalla rehkiviä työläisiä, joiden mahdollisuudet järjestäytymiseen ovat periaatteessa olemattomat (tosin he ovat myös ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää ja näin ollen myös potentiaalisesti erittäin vaarallisia). Lista vangeista hyötyvistä yrityksistä Espanjassa ei ole mitenkään yllättävä, vaan se koostuu lähinnä yrityksistä joiden historia on hyvin vahvasti kytköksissä työläisten oikeuksien romuttamiseen ja sortavien hallitusten tukemiseen muissa maissa. Samoin vankilateollisuuden ympärille muodostunut rakennusteollisuus ja vankiloissa tarvittavat palvelut ollaan siirretty yritysten hoidettavaksi, joiden historia on täynnä hämäräperäisiä diilejä sekä törkeitä väärinkäytöksiä, korruptiota, skandaaleja ja keinottelua.

Tässä muutama esimerkki:

Banco Santander: Espanjan suurin pankki. Kaikki vankiloiden sisälle siirrettävä raha kulkee Santanderin kautta. Vankeja varten ollaan perustettu erityistilejä joiden korot juoksevat mitään vastaavia korkeampina. Samoin Santander auttaa rahoittamaan vankiloita Latinalaisen Amerikan maissa kuten Chilessä, Kolumbiassa ja Meksikossa.

Telefonica: Vuonna 1924 perustettu yritys on yksi maailman suurimmista telekommunikaatio-fimoista ja vuonna 2005 se esitteli uuden mallin vankiloiden ja niissä tapahtuvan telekommunikaatioliikenteen hallinnoimiseksi. Tämän jälkeen se on ollut monopoliasemassa ja tällä hetkellä vankien tekemistä puheluista velotetaan reilusti enemmän kuin muurien ulkopuolella tehdyistä.

FCC (Fomento de Construcciones y Contratas): Rakennusfirma joka on vastuussa useiden vankiloiden rakennuttamisesta, viimeisimpänä Zabaijan vankila, jonne on muun muassa sijoitettu useita poliittisesti aktiivisia baskivankeja.

SIEP (Sociedad Estatal de Infraestructuras y Equipamientos Penitenciarios): Vahvasti sisäministeriöön kytköksissä oleva yritys joka valmistaa ja toimittaa vankiloissa käytettävää laitteistoa.

PLEITTAC Electronics: Sähkö – ja turvallisuusalan yritys joka tarjoaa palveluita myös telekommunikaation alalla ja paloturvallisuusasioissa.

IBERDROLA: Yksi neljästä maailman suurimmasta sähköyrityksistä, jonka lonkerot yltävät yli 40:n valtion alueelle, yksi Zabaijan vankilan pääarkkitehdeista.

EPSA Internacional: Ollut vastuussa maansiirroista Villenan ja Algecirasin vankiloita varten. Yli 40 vuotta kokemusta maan tuhoamisesta useissa maissa ympäri maailmaa. Yritys on rakennuttanut myös moottoriteitä, luotijunaratoja (Ferrocarriles de Alta Velocidad), satamia, lentokenttiä, patoja ym.

Samalla kun yritykset lypsävät lisää rahaa vankien selkänahasta, ovat tilastot vankien tilanteesta niin muurien ulko – kuin sisäpuolellakin surullista luettavaa. Sosiaaliset ongelmat jotka pakottavat ihmiset rikoksiin eivät nouse puheenaiheiksi, vaan ainoana ratkaisuna nähdään uusien vankiloiden rakentaminen ja vankilatuomioiden lisääminen – esimerkkinä voidaan mainita, että tammikuun 1.2009 – 19.3.2010 välisenä aikana Espanjan vankilukumäärä kasvoi 3198:lla ihmisellä.

Muita tilastotietoja:

-82% vangeista ei omaa kuin peruskoulutuksen.

-8% vangeista on naisia.

-32,4% vangeista oli työttömänä ennen tuomiotaan.

Vankilat ovat myös pahasti ylikansoitettuja, muutama esimerkki:

Bilbaon vankila: 88 selliä, 417:ta vankia kohtaan.

Murcian vankila: 335 selliä, 1032:ta vankia kohtaan.

Donostia (San Sebastian): 118 selliä, 409:ää vankia kohtaan.

Valencia: 184 selliä, 582:ta vankia kohtaan.

Vuonna 2012 tulee valmistumaan 46 uutta vankilaa Espanjan valtion alueelle.

Lisää tietoa vankiloista ja vankien tilanteesta lähiaikoina. Tiedot keräsi vankitukikollektiivi “Biblioteka de Evasión Barcelona”, joka työskentelee vankilajärjestelmän tuhoamiseksi ja organisoi tukitoimia vangeille, esimerkiksi jakamalla ilmaisia kirjoja vankeja tapaamaan meneville omaisille.

Tulta vankiloille! Solidaarisuutta vangeille!

Whoops, we did it again! – jälleen yksi vankien massateurastus Latinalaisessa Amerikassa

20120216115011734_1

(julkaistu 16.2.2012 takku.net sivustolla)

Päivitetty 17.2.

Comayaguan vankilassa syttynyt tulipalo, keskisessä Hondurasissa, on jälleen yksi tapaus listaan tuhoisista vankilapaloista Etelä – ja Väli-Amerikan maissa. Joulukuun alussa 2010 Chilen San Miguelin vankilassa, pääkaupunki Santiagon lähellä, tulipalo tappoi 81 vankia ja nyt Comayaguan vankilapalossa kuolleita on ainakin 377. Tapauksissa on useita samankaltaisuuksia: molemmissa vankiloissa kapasiteetti vankien määrästä oltiin ylitetty ja molemmissa tapauksissa tulipalon puhjettua vartijat suuntasivat kohti ulko-ovia, jättäen vangit palamaan hengiltä.

Comayaguan vankilassa istui yli 850 vankia. Määrä ylittää vankilan virallisen kapasiteetin 212,5 prosentilla. Ilmiö on tuttu joka ikisestä Latinalaisen Amerikan maassa. Uusia vankiloita rakennetaan jatkuvasti kyseisissä maissa, mutta ns. Amerikkalainen malli – viitaten Amerikan Yhdysvaltoihin – on viime vuosina keskittynyt rakennuttamaan korkean turvatason vankiloita, jotka ovat erittäin kalliita eivätkä siten riitä ratkaisemaan vankiloiden ylikansoitukseen liittyvää ongelmaa. Nämä eri turvatasoihin ja selliosastoihin jaetut kompleksit ollaan nähty enemmänkin työkaluina vankien yhä suurempaan eristämiseen ja mahdollisen yhtenäisen vastarinnan kukistamiseen. Sen sijaan suurin osa vangeista – esimerkiksi pikkurikoksista, kuten varkauksista ja muista “omaisuusrikoksista” tuomitut – lähetetään yleensä vanhoihin, rapistuneisiin ja ylikansoitettuihin pääoman keskitysleireihin.

Myös Hondurasissa presidentti Porfirio Lobo lupaili viime vuonna ottaa käsittelyyn kysymyksen vankiloiden ylikansoituksesta ja niiden “modernisoimisesta”.

Comayaguan tragedia

Samankaltaisuudet vuoden 2010 Chilessä tapahtuneen massateurastuksen kanssa eivät lopu tähän. Tiedot Comayaguan vankilasta kertovat että kun tulipalo puhkesi vanginvartijat “eivät löytäneet avaimia” avatakseen kaikki selliosastot. Näin ollen suuri osa vangeista kuoli selleihinsä “kaltereita halaten”. Jotkut vangeista pääsivat yhdelle vankilan pihoista ja selvisivät näin hengissä, mutta monilla oli ollut luunmurtumia kasissä, jaloissa sekä selässä heidän jouduttua hyppäämään alas selliosastoiden ylemmistä kerroksista. Vuoden 2010 tragediassa chileläiset vanginvartijat jättivät myös useat vangit selleihinsä ja siirtyivät itse ampumaan kyynelkaasua vankilalle kokoontuneita perheenomaisia kohti.

Tulipalo oli tämänhetkisten tietojen mukaan alkanut eräiden vankien protestista, jossa he olivat sytyttäneet patjansa tuleen. Mutta vankien kertomukset sanovat että vanginvartijat eivät tehneet mitään palon sammuttamiseksi ja kun se levisi rakenteisiin ja eristyksiin levisi se nopeasti, muuttuen hallitsemattomaksi.

Victor Sevilla, yksi vangeista, kertoi että hän oli herännyt toveriensa huutoihin, mutta että kukaan ei avannut sellien ovia heille. Heidän sellinsä katto oli tehty puusta ja sinkistä, ja vain rikkomalla sen onnistui Victorin ja hänen sellitovereidensa päästä pakenemaan. Kuitenkin heidän päästyä vankilan katolle alkoivat vartijat tulittaa heitä kohti. Myöhemmin vartijat sanoivat heidän luulleen että osa vangeista yritti paeta. Vartijat myös pysyivät tällä kannalla antaessaan myöhemmin haastatteluja valtamedioille. Useat vankien omaiset ovat sanoneet että jotkut vartijoista olivat selvästi ampuneet tappaakseen.

20120216115011734_3

Kertomukset keskiviikon tapahtumista kertovat myös että vanginvartijat ampuivat kohti satoja omaisia kyynelkaasukraanaatein ja jopa varoituslaukauksia ilmaan kayttäen kovia luoteja. Jälleen kerran on pakko esittää kysymys kuinka monta vankia oltaisiin voitua pelastaa jos vartijat olisivat keskittyneet pelastustoimiin sen sijaan että hyökkäävät surevia ja ymmärrettävästi järkyttyneitä omaisia vastaan?

Surullisinta Hondurasin tapahtumissa on se että siinä ei ole mitään erikoista, pelkästään Hondurasissa on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana kolme vastaavaa tapausta, jossa kymmenet vangit ovat kuolleet ylikansoitetuissa vankiloissa tapahtuneissa tulipaloissa.

20120216115011734_4

Solidaarisuutta omaisille!

Alas vankiloiden muurit!

Honduras: Vartijat ja vankilanjohtaja Comayaguan tragedian takana?

20120219120553317_1

Lausunnot viime keskiviikkona tapahtuneesta vankilapalosta Hondurasissa kertovat hyvin erilaisen tarinan kuin mitä useissa medioissa ollaan nähty. Virallinen selitys tulipalolle oli “oikosulku sähkölaitteissa”. Tulipalosta selvinneet vangit ovat kuitenkin vahvistaneet HCH – kanavalla että valot paloivat vankilan sisällä vielä tulipalon sytyttyä ja kertovat nähneensä vankilan sisällä “kolme vankilanjohtajan ystävää” osastolla josta tulipalo alkoi.

Virallinen versio tapahtumista kertoo että Comayaguan vankilassa tapahtui oikosulku sähkölaitteissa, jonka olisi aiheuttanut ryhmä vankeja jotka yrittivät paeta.

Yksi elävänä selvinneistä vangeista kertoi että kyseessä oli vankilanjohtajan, joidenkin vanginvartiojoiden ja yhden vankilanjohtajan vangittuna olevan ystävän “El Doctorin” – joka myös otti osaa alueen pormestarinvaaleihin – suunnittelema lavastus. Kyseinen anonyymi vanki kertoi että vankilanjohtaja Fredy Castellanos ja hänen eräs ystävänsä “Chico” olivat vastuussa suunnittelusta ja vastaanottivat rahaa suunnitelman toteuttamiseksi. “Heidän (viranomaisten) tulisi tutkia heidän pankkitilejään Euroopasta tehtyjen siirtojen löytämiseksi” (rahaa siirretään yleensä esimerkiksi espanjalaisten pankkien kautta jälkien peittämiseksi. suom. huom).

Hän kertoi myös että palon alkamisen aikaan yksi vankilanjohtajan ystävistä, vanki joka tunnetaan nimellä “El Doctor”, ja kaksi muuta ihmistä olivat olleet osasto 7:n sellissä numero 6. Kyseinen vanki uskoo että tarkoituksena oli saada “El Doctor” ulos vankilasta koska hänet haluttiin tappaa ja että tarkoituksena oli saada hänet ulos muiden pakenevien vankien kanssa. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan hän sanoo nähneensä kuinka jotkut heittivät Molotovin Cocktaileja WC-osastolle, josta tuli nopeasti levisi osastolle 7. “El Doctor oli sellissä numero 6, siksi tulipalo alkoi sieltä. El Doctor oli poliisin kohde numero 1.” El Doctor paloi hengiltä selliinsä.

“Jos syyttäjänvirasto kuulee tämän, heidän tulisi tutkia asiaa. Se ei ollut oikosulku sillä valot paloivat vielä tulipalon aikana”, hän sanoi. “Tämä on totuus, kerron sen koska paras ystäväni kuoli tulipalossa ja sen takia vaadin oikeutta”.

Kyseisen lausunnon lisäksi on kerrottu että useista ruumiista ollaan löydetty luodinreikiä. Heti tulipalon jälkeen huhuja alkoi kuulua että rakennuksen sisältä kuului laukauksia ja räjähdyksiä (Molotovit?) jo ennen kuin yksikään vanki oli päässyt vankilan katolle, jolloin vartijat myönsivät avanneensa tulen heitä kohti estääkseen heitä pakenemasta. Alla oleva video vaikuttaisi vahvistavan nämä huhut, sillä se on kuvattu pian palon alkamisen jälkeen ja sen aikana kuuluu useita laukauksia ja videon kuvaaja sanoo kuulleensa ensin räjähdyksen.

Barcelona: Can Vies häädetty – Mellakat jatkuneet jo neljä yötä

14011268072123

(Julkaistu 31.5.2014)

Toukokuun 26. päivän aamuna Mossos d’Esquadran poliisit pääsivät viimein toteuttamaan kauan odotettua Can Vies – sosiaalikeskuksen häätöä Santsin lähiössä, Barcelonassa. Can Vies oli varmasti yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista squateista, jonka yhteys sitä ympäröiviin ihmisiin on viimeistään nyt tullut selväksi, kun mellakat ja mielenosoitukset jatkuvat edelleen kaksi päivää häädön tapahduttua. Can Vies oli toiminut samassa tilassa 17 vuotta.

Häätö tapahtui sunnuntai-aamuna, sateisena päivänä. Poliisi rullasi alueelle mukanaan kaivinkone, joka oli tarkoitus tuhota sosiaalikeskus saman tien uuden valtauksen estämiseksi. Tämä varmasti olisikin tapahtunut, jos tilaisuus olisi annettu. Talon sisältä kiinniotettiin 12 ihmistä, mutta osa vapautettiin pian. Kaksi ihmistä ollaan pidätetty poliisin mukaan “virkavallan vastustamisesta”.

Ensimmäiset yhteenotot alkoivat heti kaivinkoneen saavuttua, kun naapurit ja valtaajat yrittivät estää sen etenemisen ja kytät alkoivat heilutella pamppujaan, espanjalaiseen tapaan turhempia tähtäämättä.

Tämän jälkeen alkoi päivän ensimmäinen mielenosoitus häätöä vastaan, jonka jälkeen alkoivat barrikadit nousta Placa de Santsin ympärille ja naamioidut demottajat polttivat katalonialaisen tv-kanava tv3:n pakun. Yhteenotot jatkuivat päivän aikana ja poliisit sanoivat myös naapureiden heitelleen heitä esineillä parvekkeilta. Kymmeniä pankkeja tuhottiin päivän ja seuraavan yön aikana, kun vielä illalla järjestetty demo päättyi rajuihin mellakoihin. Mossot ovat jälleen käyttäneet kumiluoteja ihmisiä vastaan, vaikka niiden käyttö kiellettiin Huhtikuun viimeisestä päivästä lähtien. Jo tällöin mossot ilmoittivat että he edelleen käyttäisivät kumiluoteja “hätätilanteissa”. Tämä kelvannee kuvaukseksi mellakoinnin tasosta, Sants näyttäisi todella olevan sodassa.

Graves-disturbios-y-agresiones_54408378905_53699622600_601_341

Tänään 28.5. uutisia edelleen tipahtelee alueelta ja päivittelen artikkelia sitä mukaa kun uutta tietoa tulee. Viime yönä tuikattiin tuleen kaivinkone, jota oltiin käytetty talon purkamiseen, joten tasitelu selvästikin jatkuu. Samoin paikallishallituksen toimisto oltiin vallattu eilisen aikana, mutta valtaajat häädettiin pian.

2014052909271821292

(29.5.) Mellakoiden vahingot ovat lehtitietojen mukaan nousseet jo 150.000 euroon, joka sekin vaikuttaa alhaiselta kun ottaa huomioon TV3:n auton, sekä Can Viesiä purkaneen kaivinkoneen polttamisen. Eilen 28.5. eri barrioiden blokit tekivät tiensä Santsiin ja kello 21.00 maissa oli Placa de Santsilla noin 7000 ihmistä. Hieman myöhemmin alkoivat jälleen hyökkäykset poliisia vastaan ja barrikadien rakentaminen, kaupunki on sanonut että jo 200 roskasäiliötä on mennyt savuna ilmaan, niiden jouduttua osaksi Santsin joka nurkkaan nousseita barrikadeja.

Pidätysten määrä on noussut noin 30 ihmiseen, tarkkaa määrä ei ole juuri tällä hetkellä tiedossa. Ainakin kuusi poliisia loukkantui kolmannen yön aikana.

1401300601_770170_1401347347_sumario_normal

Mellakat ovat myös levinneet muihin kaupunginosiin kuten Gracia, Clot, Sant Andreu, Nou Barris ja Poble Nou. Eilen nähtiin tukidemoja ainakin Burgosissa, Bilbaossa, Madridissa ja 50 eri paikkakunnalla Katalonian alueella. Burgosissa, Gamonalin kaupunginosassa tapahtunut torjuntavoitto shoppailu-bulevardia vastaan on innostanut ihmisiä ja nyt puhutaankin että Sants tulee olemaan “Seuraava Gamonal” ja ilmeisesti naapurusto tukee edelleen taistelun jatkamista.

Kaupungin päättäjät ovat tarjonneet neuvotteluja squattaajien kanssa, mutta vain jos “väkivalta lopetetaan”. Valtaajat ovat kieltäytyneet. Päättäjät ovat myös väittäneet että mellakoiden takana on “2000 väkivaltaista radikaalia”. Ennemmin voisi sanoa, että kaupungissa on 2000 ihmistä jotka juuri radikalisoituivat nähdessään vuodesta 1997 asti toimineen tilansa raunoina.

Mellakat ovat olleet rankat ja niiden luonne on ollut erittäin hyökkäävä myös poliisia kohtaan. Poliiseja on jouduttu jo tuomaan eri osista Espanjaa tukemaan Mossos d’Esqudran poliiseja. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun “pommien kaupunki” karkaa paikallisen poliisin kontrollin ulkopuolelle. Myös Molotovin cocktailit ovat olleet käytössä, joten niiden käyttö Barcelonan demoissa on ilmeisesti jälleen vakiintunut pitkän tauon jälkeen.

kanvies

Tänään 30.5. näyttää että mellakat ovat nyt pienellä tauolla, eilen illalla nähtiin jälleen pieni mielenosoitus ja pienet ryhmät polttivat muutaman roskasäiliön ja hyökkäsivät tulella Banco Popularin tilaa vastaan. Verrattuna edellisiin öihin oli tunnelma kuitenkin melko rauhallinen. Mikään ei kuitenkaan ole ohi, vaan huomenna lauantaina nähdään iso mielenosoitus poliisin heivaamiseksi helvettiin Santsin lähiöstä ja se tulee alkamaan blokeilla kaikista kaupungin barrioista ja ne tulevat yhteen Placa Universitatilla, keskustassa. Tästä odotetaan erittäin mielenkiintoista. Noin 2000 poliisia on kuulemma jo saapunut kaupunkiin estääkseen uudet mellakat.

Barcelona: Can Vies efekti jatkuu vahvana

Burgosin kaupungissa voitettu taistelu bulevardin rakentamista vastaan on antanut myös vallatun sosiaalikeskus Can Viesin puolustajille voimia julistaa täysi sota kaupungin päättäjiä vastaan Barcelonassa, kampanja on ottanut nimekseen “Efecte Can Vies”. Kun pian viikko on kulunut squatin häädöstä, on kaupunki jo joutunut lopettamaan rakennuksen purkamisen ja kutsunut valtaajia neuvottelupöytään. Valtaajat ovat ilmoittaneet ettei mitään neuvoteltavaa ole, vaan heidän vaatimukset ovat yksinkertaiset: palauttakaa Can Vies valtaajien haltuun, vetäkää poliisit Santsista ja vapauttakaa kaikki pidätetyt (joita tähän päivään mennessä on noin 68, heistä kaksi ennaltaehkäisevässä vankeudessa).

image_content_low_1886926_20140601112409

Lauantai-aamuna noin 300 ihmistä aloitti Can Viesin “uudelleenrakentamisen” ja arkkitehdit tarkastivat päärakennuksen ja sanoivat sen olevan edelleen hyvässä kunnossa, eikä se ole vaarassa sortua. Tähän mennessä vain sivurakennus on ehditty purkaa, joten rakennuksen käyttö olisi edelleen mahdollista.

Eilen 31.5. nähtiin jälleen suuri mielenosoitus jossa eri kaupunginosista startanneet blokit tulivat yhteen kaupungin keskustassa. Järjestäjät sanovat paikalla olleen jopa 20 000 ihmistä. Rauhallisesti sujunut mielenosoitus muuttui mellakaksi vasta Las Ramblasin päädyssä, kun Mossot päättivät estää sen pääsyn turistien täyttämälle kadulle, uhaten samantien ihmisiä kyynelkaasulla. Tämä tietenkin provosoi ihmisiä ja alkoi perinteinen roskisten polttaminen ja barrikadeja nousi jälleen sivukaduille. Yhteenotot alkoivat ja niiden jälkeen oli jälleen kymmenet roskikset ja kaksi autoa poltettu.

BARCElLONA 31-05-2014. CONCENTRACION DE APOYO A XAN VIES EN PLAZA UNIVERSITAT . FOBARCElLONA 31-05-2014. CONCENTRACION DE APOYO A XAN VIES EN PLAZA UNIVERSITAT y DISTURBIOS EN RAVAL  . FOTO CARLOS  MONTANYESTO CARLOS  MONTANYES

BARCElLONA 31-05-2014. CONCENTRACION DE APOYO A XAN VIES EN PLAZA UNIVERSITAT . FOBARCElLONA 31-05-2014. CONCENTRACION DE APOYO A XAN VIES EN PLAZA UNIVERSITAT y DISTURBIOS EN RAVAL . FOTO CARLOS MONTANYESTO CARLOS MONTANYES

Tämän jälkeen mossot piirittivät vielä satoja mielenosoittajia Gran Via – kadulla ja tarkasti henkilöllisyyden noin 50 ihmiseltä ja pidätti seitsemän. He myös kuvasivat kaikki joiden sanoivat kuuluneen “huputettuihin” (encapuchados). Mielenkiintoista on myös poliisit jakamat kiellot osallistua mielenosoituksiin, yleensä 25:een päivään. Tämä on jälleen uusi taktiikka poliisin puolelta.

Selvää on että konflikti jatkuu, eikä valtaajat ja heidän tukijansa ole aikeissa luovuttaa. Nyt pelataan kärsivällisyyspeliä ja katsotaan kumman voimat riittävät pidempään.

Barcelona: Can Vies mellakoista ensimmäiset tuomiot (3.2.2015)

Toukokuussa 2014 Mossos d’Esquadran poliisit aloittivat 17 vuotta vallattuna olleen Can Vies sosiaalikeskuksen häätämisen Santsin kaupunginosassa, Barcelonassa. Talon puolustajat olivat valmistautuneet häätöön jo pitkään ja joka puolella kaupunkia näkyi julisteita, joissa luki “Jos Can Vies jyrätään maan tasalle, on Barcelona sodassa”. Kovin kauaksi sodasta eivät seuraavien neljän päivän ja yön tapahtumat jääneet: mielenosoituksia, katujen blokkauksia, Santsin kaupungintalon muuraaminen umpeen, pankkien sabotointia ja tuhopolttoja keskellä päivää, kuten Alfons X:n metroasemalla, jossa poltettiin talon omistaneen julkisen liikenteen firman TMB:n auto. Tämän jälkeen kaupunki pysäytti talon purkamisen ja palautti sen valtaajien haltuun.

20150203070625475_2

Nyt ensimmäiset oikeudenkäynnit talon puolustajia vastaan ovat alkaneet. Ensimmäinen pitkä vankilatuomio annettiin 19-vuotiaalle Quim Nollalle, jota syytettiin mellakoinnista, virkavallan vastustamisesta, sekä “naamioitumisesta mellakkaan”. Quimin tuomioksi tuli 4 vuotta vankilassa. Oikeuden istunnossa nähtiin heti tyypillisiä epäkohtia, kuten se että Quimiä vastaan todistanut naapuri väitti olevansa täysin varma että Quim on henkilö jonka hän näki kuukausia sitten kaduilla, mutta ei ollut varma kuinka monta poliisia oli paikalla pidätyksen aikana.

Kaksi muuta henkilöä tuomittiin alle kahden vuoden tuomioihin, jotka suoritetaan ehdollisina tuomioina ja näin ollen toverit eivät joudu vankilaan. Yksi toveri tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia. Vahingokorvaukset tulevat nousemaan tuhansiin euroihin, joten solidaarisuutta pyydetään! Can Viesin puolustus oli yksi talonvaltausliikkeen suurimmista voitoista viime vuosina ja nyt tuon solidaarisuuden toivotaan kestävän myös oikeudenkäyntien ja vankilatuomioiden ajan.

Puolustamme vapautettuja tiloja kaikkialla! Vapaus Can Viesin puolustajille!