pkk-flag
“Internet on pullollaan lausuntoja joissa vaaditaan Turkin armeijaa ja poliiseja “välttämään siviiliuhreja” sen “terrorismin vastaisissa operaatioissa”.
Kyseiset ihmiset ja ryhmät sanovat siis että Kurdistanin (ei Turkin kurdialueiden) pommittaminen on ihan ok, kunhan vain naiset ja lapset eivät ole kohteena, näin he antavat oman hyväksyntänsä Erdoganin prpagandalle, joka väittää että operaatiot ollaan suunnattu vain PKK:n taistelijoita vastaan.
Samoin vaaditaan ulkonaliikkumiskieltojen lopettamista. Entä sen jälkeen? Saako Turkki jatkaa hyökkäyksiään, kunhan tekevät ne kello 8-16 välisenä aikana? Entäpä sen pommittamien kaupunkien uudelleenrakentaminen? En ole kuullut vaatimuksia siitä että Turkin tulisi maksaa UNESCO:n suojelukohteiden tuhoamisesta.
Itse en luota yhteenkään poliitikkoon tai valtamedioihin kirjoittavaan journalistiin (ainakaan Suomessa) siinä, että he vaatisivat asioita, jotka todella auttaisivat kurdien tilannetta Bakurin ja Rojavan alueella.
Ja samaan aikaan kun Turkin asevoimat lynkkaavat kurdeja keskellä päivää ja esittelevät heidän ruumiitaan kaduilla ja sosiaalisissa medioissa, niin sanotut kurdien tukijat tuomitsevat TAK:n tekemän iskun Ankarassa jonka kohteena olivat samat Turkin sotilaat jotka häpäisevät tappamiensa kurdinaisten ruumiita.
Tässä muutama oma vaatimukseni, katsotaan kuinka moni niin sanottu kurdiliikkeen ystävä tukee näitä.
– Abdullah Öcalan vapautettava heti ja rauhanneuvottelut aloitettava hänen ja muiden kurdiliikkeen edustajien kanssa.
– Turkki erotettava sotilasliitto Natosta.
– Erdogan ja pääministeri Ahmet Davutoglu oikeuteen sotarikoksista.
– PKK pois kaikilta terroristilistoilta.
– Turkki (ja tarvittaessa sen tukijat kuten Yhdysvallat) pistettävä maksamaan Bakurin alueen kaupunkien uudelleenrakentaminen, joka tulee kuitenkin järjestää paikallisesti, eli niin että kurdit päättävät kuka tämän urakan ottaa hoitaakseen.
– Turkin lopetettava Rojavan pommittaminen ja maksettava tuhoista kyseisellä alueella.
– Turkin hallituksen maksettava hoidosta jota traumatisoituneet ihmiset sota-alueilla tarvitsevat. Jälleen kerran, tämä on hoidettava paikallisesti kurdien ehdoilla.
Tätä listaa voi jokainen jatkaa ja vaatia todellisia toimia kurdien vapautusliikkettä vastaan käytävän sodan lopettamiseksi.
Emme voi pistää toivoamme pyrkyripoliitikkoihin ja valtamedian journalisteihin, he ovat aina myös edistämässä omaa agendaansa.
Ruohonjuuritason järjestäytyminen on tehokkainta ja lisäksi se on linjassa Abdullah Öcalanin painottaman itseorganisoitumisen ja demokraattisen konfederalismin ajatusten kanssa.
Kaikella kunnioituksella todellisille vallankumouksellisille, jotka ajavat täydellistä yhteiskunnallista muutosta ja todellista itsehallintoa Kurdistaniin!
Resistance is life, silence is death!”
-Juan Caradura, anarkisti.